Category: Uncategorized
Visa Kivinen voitti Runoffin
Suomen Satelliittikilpailun ratkaisu venyi pitkäksi koska jouduimme keskeyttämään myrskyn vuoksi kilpailun syksyllä. Silloin oli jäljellä kolme juoksijaa: Anton Aro, Juha Jumisko ja Visa Kivinen.
Sain Lazarus Lakelta luvan järjestää näille kolmelle uusintakilpailun. Kävimme juoksijoiden kanssa keskustelua ja ajankohdaksi asettui huhtikuun loppu. Se ei ajankohtana määrittäisi koko kautta ja toisaalta hyvällä tuurilla on jo tarpeeksi keväistä.
Hyvä tuuri osui lopulta kohdalle ja kilpailuun osui aurinkoinen viikonloppu. Nyt paikan Tenneseehen ratkaisisi juoksijat eikä keli. Runoff järjestettiin alkuperäisen backyard idean mukaan minun omalta takapihalta käsin Vihdissä.
Kilpailu sujui hyvin. Aloitimme juoksun kauniissa illassa +17 asteessa joka kylmeni yöllä +1-2 asteeseen. Kirkas tähtitaivas valaisi juoksijoiden kulkua. Seuranamme oli sammakoita, lepakko, siili, kettu ja joutsenia.
Anton Aro jätti leikin kesken kierrokselta 17 hyvävoimaisena. Ilmeni että hänelle Runoff oli enemmän harjoitus kuin kilpailu. Vuoden 2023 tavoitteet ovat muissa kisoissa. Hienoa kun Anton lähti kuitenkin mukaan! Hän loi juoksijaporukkaan paljon lisää iloa ja auttoi muut pidemmille kierroksille.
Kierroksella 20 näytti tapahtuvan käänne. Visa oli oksennellut vähän aiemmin mutta hänen olonsa parani ja mentaalinen voittaja alkoi löytyä. Visa siirtyi kärkeen ensimmäistä kertaa. Juha pysyi hyvin mukana mutta henkinen ote kääntyi Visalle.
Kierrokselta 23 ei enää Juha ehtinyt aikarajassa maaliin ja Visasta tuli Suomen Satelliitin voittaja! Vihdoinkin puolen vuoden ja yhden viikon jälkeen!
Kiitos juoksijat, talkoolaiset ja kannustajat! Backyard yhteisö Suomessa on mahtava ja kiva olla siinä mukana. Oli kunnia järjestää Satelliittikilpailu.
Juha Seppälä
Running events in Finland
Finland offers excellent challenges for runners
You can find Nummela Backyard Ultra and other great running events in Finland from the website Run In Finland.
Joukkue MM-kilpailu Nummelassa keskeytettiin kierroksella 33
Kierroksen 32 jälkeen Emil Söderlund keskeytti omista syistä ja Anton Aro, Juha Jumisko ja Visa Kivinen lähtivät kierrokselle 33. Pian kierrokselle lähdön jälkeen nousi Nummelanharjulle raju ukkosmyrsky. Myrsky kaatoi puita, lennätti kaiken tavaran vaakatasossa ja kaatoi kilpailun ajanottojärjestelmän antennit.
Kilpailu keskeyttiin kierroksella 33 ja pyrimme saamaan tästä nopeasti juoksijoille tiedon. Pidimme Lazarus Laken kanssa palaverin kolmen jäljellä olevan juoksijan kanssa. Meidän joukkuekilpailu todettiin katkenneeksi. Yksilökilpailuun annettiin mahdollisuus jatkaa 10h sisällä uudestaan tai lopettaa kilpailu. Kilpailijat eivät halunneet enää jatkaa kilpailua uudestaan myöhemmin.
Nummela BackYard Ultrassa 2022 ei siis ollut voittajaa. Tein tässä kilpailunjohtajana nopeassa aikataulussa vaikean päätöksen, mutta olen tyytyväinen että kukaan kilpailija tai toimitsija ei loukkaantunut.
17.10.2022
Juha Seppälä – Nummela BackYard Ultra kilpailunjohtaja

Race Director’s presentation
Tonttu BackYard tulokset

Nummela BackYard 27.11.2021
Nummela BackYard oli 12h juoksukilpailu Vihdin Nummelaharjulla.
Nummelassa järjestettiin marraskuun lopussa 2021 BackYard henkinen 12h harjoituskilpailu, jossa juostiin 6,7km rataa max 12h ajan. Tapahtumaan osallistui 29 juoksijaa joista 11 meni kaikki 12 kierrosta läpi. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen mutta aika kylmä (-8 astetta).
Kilpailu sujui hyvin ja osallistujilta tuli hyvää palautetta. Reitistä tykättiin todella paljon. Reitti koettiin kohtuullisen helppona, mutta kuitenkin mielenkiintoisena. Erityinen kiitos tuli runsaalle huollolle, jonka antimia oli hyvä nauttia lämpimässä Tarmonmajassa.

